Molu

Kuva by Skull

Nimi: Molu

Tunnetaan: Molu

Laji: koirasusi

Ikä: 4 vuotta

Sukupuoli: narttu

Lauma: Befalas

Lahko: on lahkossa

Luonne:

Molu on hyvin itsenäinen ja femitiivinen eläin. Narttu viihtyy hyvin yksin omassa hiljaisessa seurassaan mutta kyllä siitä saa mukavaa juttu seuraa jos se hyvälle päälle sattuu. Molu on hyvin rasistinen melkein kaikkea kohtaan; se katsoo halveksuvasti poikkeavia tapauksia, kuten vaalea turkkisia tai sottaisia yksilöitä. Molu kun itse on hyvin siisti eläin ja saattaa siistiä turkkiaan monta tuntia kyllästymättä.

Narttu on hyvin mustavalkoinen; vaikka Molu on fiksu se tottelee järkähtämättä ylempiään kaikessa. Tosin jos joku käskee sen hyppäämään kalliolta Molu tuskin suostuu niin tekemään. Narttu on jääräpäinen, herkästi syttyvä ja tulinen tapaus joka ei viitsi aina katsoa asioita toisten näkökulmasta; vihollinen on vihollinen jos johtaja niin sanoo. Ja sehän ei muutu koskaan. Molu ei setvi asioita vaan jyrkähtämättä leimaa toiset ties mihinkin ’asemiin’. Nartun kanssa harvoin pystyy keskustelemaan asiallisesti eri mielipiteistä. Narttu on itsekäs joissakin asioissa, vaikka pitää omiensa puolta hyvinkin kiihkeästi. Ja kun narttu päättää jotain sen päätä ei saa kääntymään. Molu on hyvin tarkka keiden kanssa se puhuu, se ei siedä vieraita eikä sen takia ole paras mahdollinen ’ensimmäinen tuttavuus’. Jos toinen kuuluu vihollis laumaan tai muuten vaan on nartun periaatteita vastaan sietäisi toisen kadota maan rakoon tai kuolla pois.

Tosin jääräpäisyydestä voi olla hyötyäkin; Molu ei luovuta helpolla ja taistelee kyllä oikeuksistaan henki verellä. Tottakai naaraan käytös saattaa joskus yltää pahemman sortin tappeluihin vaikka niitä vältteleekin. Harva pääsee naaraan ystäväksi asti, jos niitä harvoja ystäviksi voi kutsua. Molulla on omat mieltymyksensä myös hierakioissa, kuten aiemmin on tullut selville. Molu kunnioittaa ja näyttää kunnioituksensa vain ja ainoastaan ylemmilleen ja niille harvoille joita se katsoo paremmikseen.

Molu inhoaa häviötä jonka takia tuo harvoin alkaa tappelemaan vaikka tulinen onkin; pelko häviämisestä on jo niin suuri asia ettei eläin edes viitsi hyökätä vahvempiensa kimppuun. Joten saattaa kuluttaa turhautumisensa esim. repimällä elävää kania palasiksi. Naaras on myös sadistinenkin vaikka tavallaan uskovainen onkin. Molu kunnioittaa luontoa yleensä, vaikka joskus saattaakin päässä napsahtaa ja mustikan juuria lennellä. Naaras tosin haluaa pitää urosten ja naaraiden arvot samoina, ja onkin tarkka kenen kanssa haluaisi perustaa perheen, vaikkei Molusta kunnollista emoa varmaan saisikaan. Tempperamenttia siis löytyy, ripauksella tulisuutta. Vaikka Molu ei sitä kehtaa myöntääkkään, tuo rakastaa kukkia ja perhosia, ja ihailee niiden kauneutta. On eläimessä se helläkin puoli siis vaikka se harvoin näkyykin.

Ulkonäkö:

Molu on rakenteeltaan siro eläin. Sillä on tuuhea ja pitkä turkki, joka on silkkistä kiitos monien tuntien sukimisen. Molulla on tuuhea pörheä häntä, suora selkä ja siro kuono. Korvat naaraalla ovat hiukan normaalia suuremmat. Tassut ovat sirot ja pienehköt, tosin jalka hapsujen takia näyttävät normaalin kokoisilta. Tuuhean ja pitkän turkin takia Molu näyttää normaali rakenteiselta.

Runko ei näytä kamalan pitkältä turkin takia. Molulla on pitkät sirot jalat, ja jokainen ruumiinosa on kuitenkin sopusuhtainen kokonaisuuteen nähden. Kirsu, anturat ja kynnet ovat naaraalla mustat, ja kynnet ovat melko lyhyet. Molu on paljon vikkelämpi ja ketterämpi, eikä periaatteessa ole mikään kovan luokan taistelija. Sen takia tuo osaakin kikkailla ja esim. juoksemalla väsyttää kilpailijansa. Molu on parempi vaanimisessa ja yllätys hyökkäyksissä, kuin suorissa hyökkäyksissä.

Molun turkki on väriltään hiilenharmaa ja tumma. Silmät ovat susimaisen mantelin muotoiset ja väriltään metsän vihreät. Molun häntä ja kaula turkki ovat väriltään astetta tummemmat kuin muu turkki. Molun pääkarvan väri on tumman hiilenharmaa, mutta jotkut karvat ovat kärjistä vaaleampia. Naaras muistuttaa siis enemmän sutta, mutta tuossa onkin enemmän sutta kuin koiraa; sirous tosin on tullut salukilta jota eläimen emon puolelta löytyy pari yksilöä.

Aseet ja korut:

Molulla ei ole aseita. Tuolla on vain ruskea melko paksu nahka valjas, joka kiertää kaulan ja vatsan ympäri, ja menee etutassujen ’kainaloiden’ ali. Kaulassa oleva valjas osa tosin ei näy pitkän turkin alta ellei eläin juokse tai käy uimassa. Nahka ei ole oikeaa joten se ei kostu ja suurene veteen osuessa. Molussa on myös vasemman takajalan polven kohdalle kiedottu ohut, oranssi huivi. Naaras saattaa joskus ottaa sen pois ja kiertää kaulansa ympärille, tai kietoa sen sisälle saaliitaan, esim hiiriä tai kaloja.

Menneisyys:

Molun emo ei syntynyt Adriaanassa. Molun emon emo Emilyn niminen salukin ja suden jälkeläinen lähti loikkariksi laivalla tietämättään kohti Adriaanan saarta. Laivalla matka sujui melko hyvin, ja kun Emilyn pääsi itse saarelle eksyi tuo ihmisistä, kiitos kovan myrskyn. Tämän tarinan Molu oli kuullut monta kertaa pentuna; Emilyn tapasi saarelta komean tummaturkkisen uroksen joka kutsui itseään Tirekiksi. Tirek ja Emilyn saivat pian perheen lisäystä, joista ainoa selvinnyt pentu oli Molun emo, Siira. Siira tapasi pian oman tulevan sulhonsa, saaden Molun ja tuon kaksi veljeä. Tässä vaiheessa sukua jo, Molussa oli enemmän sutta kuin salukia, kiitos kolmen puhtaan susiveri linjan. Molu eli rankkaa lapsuutta; he joutuivat liikkumaan koko ajan paikasta toiseen ja riistaa löytyi harvakseltaan. Molu oppi elämään yksin koska ei veljistä ollut seuraa. Naaras sai kärsiä nälästä ja pian alkoi katkeruuskin kasvaa laumoja kohtaan.

Teineinä kun sisarukset olivat leikkimässä rannan lähellä yksi veljistä, Titan sai surmansa kiitos äkäisen vanhus herran jonka mielestä pentujen ei pitäisi leikkiä tappelu leikkejä. Molu ja tuon toinen veli Zilton pääsivät pälkähästä juoksemalla, mutta saivat kuulla kunniansa kun vanhus huusi kaksikon perään minkä pystyi.

Molu oli tyrmistynyt siitä kuinka heitä oli kohdeltu. Lisäksi tuon oma veli oli tapettu. Moli ei ottanut sitä suopaantuneesti, vaan naaras palasi rannalle yön turvin, vihaisena ja surullisena veljensä kuolemasta. Molu halusi kostaa veljensä kuoleman; ja nuori eläin tiesi missä vanhus majailisi. Ikäväkseen Molu ei koskaan saanut kostoaan, koska vanhus oli ehtinyt nukahtaa pois. Molu oli ärtynyt ja pettynyt, ja repi sen takia vanhuksen kurkun auki jotta se näyttäisi siltä kuin Molu olisi papan tappanut.

Pari viikkoa tapahtuneiden jälkeen Molu oli jo harjoittanut taistelu taitojaan enemmän; se halusi osata puolustaa läheisiään toisilta. Molu oli saanut myös tietää että saarelle oli saapunut jokin lahko. Kun Molu ja Zilton päättivät lähteä ottamaan selvää lahkosta, he eivät tienneet mitä odottaa kun he palaisivat kotiin. Luola jossa perhe oli ennen majaillut haisi vierailta susilta. Zilton löysi ensin kammottavan näyn; Emilyn ja Tirek makasivat elottomina veren peitossa. Silloin naaraan päässä naksahti; tuon isovanhemmat oltiin tapettu, eikä isää tai äitiä näkynyt missään.

Tyrmistynyt kaksikko etsi vanhempiaan miltein kolme viikkoa, nälkiintyneinä, surullisina ja katkerina tapahtumien johdosta. Mutta kun kaksikko viimein sai vanhempien hajun kirsuihinsa oli jo liian myöhäistä; Molu ja Zilton näkivät kuinka vanhemmat tapettiin, kuin jonkun rituaalin tapaan. Zilton ei kestänyt sitä, ja Molu joutui vierestä katsoa kuinka veli syöksähti piilosta esiin alkaen huutamaan kuinka julmia nuo olivat.

Hetki tämän jälkeen kaksikko saatiin kiinni. Molu oli katkera ja vihainen mutta tuo ei puhunut mitään. Heitä kysyttiin liittymään lahkoon. Zilton tyrmäsi asian täysin; tuo ei halunnut liittyä joukkoon joka tappoi viattomia. Ja Molu katsoi vierestä tekemättä mitään, kun tuon oma veli tapettiin. Kun sama kysymys kysyttiin naaraalta, tuo myöntyi. Molu oli jo menettänyt koko perheensä, joutunut muuttamaan taas kerran, ollut nälässä monta viikkoa.

Molu suostui ilomielin liittymään joukkoon; mutta jokin taisi napsahtaa tuon päässä lopullisesti; Molusta oli tullut sadistinen ja verta haluava, ilkeä ja kylmä yksilö joka vähät enää välitti toisten tunteista. Pari viikkoa lahkoon liittymisen jälkeen Molu alkoi jo ymmärtää periaatteita; ja tuo ymmärsi miksi tuon perhe oli tapettu. Hylkiöitä, laumattomia jotka söivät toisten riistaa. Ja heidät piti uhrata pois.

Jokin naaraan sisällä oli iloinen siitä että tuon perhe oli tapettu; Molulla oli enemmän tuttuja kuin koskaan, vatsa oli täynnä ja tuolle opetettiin hyvin paljon asioita. Molu keskittyi kaksi ensimmäistä vuotta täysin lahkon tapoihin, harjoitteli saalistusta ja taistelua paremmin, ja oppi käyttämään viekkauttaan.

Kolme vuotiaana Molu päätti lähteä vähän hengähdys tauolle. Tuo vaelteli saarella vaikkei kauas tutuistaan mennytkään. Matkalla Molu sai miettiä rauhassa, ja tuo rakastui myös eritoten kukkiin ja perhosiin. Se pentumaisuus palasi naaraan mieleen vaikkei se enää eläimen käytöstä muuttanut paljonkaan.

Molu tapasi vanhan erakon, jonka kanssa viihtyi pari viikkoa. Molu sai erakolta nahkaisen valjaan. Erakko kertoi että tuo oli heti tunnistanut Molun; tuolla oli samanväriset silmät kuin tuon emon emolla Emilyllä. Erakko oli tavannut vaellessaan Molun emonemon, ja vaihtanut tuon nahkavaljaat kahteen kuolleeseen jänikseen. Jännittyneenä naaras kuunteli Erakon puheet tuon emonemosta; kuinka tuo oli ollut kaunis ja siro, vähän kuin Molu.

Mutta koska menneisyyden arvet olivat liian suuret tuo lähti yöllä pois; miten naaras voisi jäädä erakon luokse joka tiesi niin paljon Molusta? Miten tuo voisi kestää sen että erakko muistuttaisi koko ajan naaraan perheestä. Mutta Molu piti valjaan itsellään; se saisi luvan olla ainoa muisto naaraalle tuon perheestä. Seuraavan puolen vuoden aikana naaras ei tavannut paljon mitään susia, vaan liikkui yksin.

Eräänä päivänä tuo sattui löytämään puun koloon piillotetun, oranssin huivin. Naaras piti sitä kauniina, se muistutti eläintä kauniista kukista ja perhosista. Niinpä Molu otti sen. Tietämättään naaras oli juuri varastanut toiselta naaraalta tuon kalleimman aarteen. Koska parin tunnin päästä Molua vastaan tuli naarasta itseään nuormepi ja pienempi yksilö joka kutsui itseään Perhoseksi. Eihän Molu halunnut luopua löydöstään ja siitä tulikin tappelu, jonka Molu voitti. Naarasta kävi hiukan sääliksi nuorempi, mutta tuo tappoi yksilön raa’asti, kun muisti miten tuonkin perhe oli vain tapettu mitään kyselemättä.

Eläin kietoi huivin jalkaansa jatkaen vaellustaan. Molu pääsi pian Befalas lauman alueille ja liittyi tähän laumaan; Molu oli juuri onneissaan tällaisesta laumasta. Ja naaras päätti tehdä kaiken mitä johtaja niin käskisi; Molulle olisi tässä vaiheessa ihan sama mitä tulevaisuus toisi. Olihan eläin jo lahkossa, tappanut yhden suden, menettänyt perheensä ja elänyt nälässä. Saisivat kaikki vielä maistaa vihaisen suden koston.

Muuta:

Emonemo: Emilyn (r.i.p)

emonisä: Tirek(r.i.p)

Emo: Siira (r.i.p)

Isä: Rollo (r.i.p)

Veljet: Zilton ja Titan (r.i.p)

Ystävät:

Tavannut:

Inhoaa:

Mustalla listalla:

Kunnioittaa:

ihastunut:

rakastunut:

puoliso:

tunnustanut ihastuksen:

Pelipaikka:
http://agarwaen.org/andriaana/

Roolipelaaja: Skull

---